KARHUPERHE MAAILMALLA

Hyvää Joulua !

Malesia

Kuala Lumpur

  Saavuimme tänne junalla Singaporesta perjantaina 14.12. Rajamuodollisuudet sujuivat sutjakkaasti maitten välillä.  Malesian pääkaupunki Kuala Lumpur on 2:den miljoonan asukkaan suurkaupunki. Vaatimaton hostellimme sijaitsee Chinatown kaupunginosassa ja aivan vieressä on kaupungin kuuluisin markkinakatu Jalan Petaling. Se on täynnä satoja kaupustelijoita ja tarjolla on rihkamaa laidasta laitaan.
      Pakollisista nähtävyyksistä olemme jo käyneet Menara näkötornissa ja Petronas-kaksoistorneilla. Metrolla on ajettu ja kävelty paljon lähiseutua ristiin rastiin.  Kaupunki on silminnähden roskaisempi ja likaisempi kuin siisti Singapore. Hintataso on kuitenkin alhaisempi ja katukeittiöistä syöt hyvin jopa eurolla.

Singapore (10.12-14.12.) ja neljä pikaista päivää

Singapore on itsenäinen kaupunkivaltio ja Kaakkois-Aasian talouskeskus. Kaupunki on erittäin siisti ja suurkaupungiksi yllättävän vihreä paikka. Suomalaisena kiinnitti huomion SULO-roskiksiin, joita näkyi katujen varsilla, eivätkös ne ole suomalaisia? Puita ja pieniä puistoja on paljon ja jopa isojen siltojen aluset ovat vehreän kasvuston peitossa. Keskustaa hallitsevat toinen toistaan upeammat ja korkeammat pilvenpiirtäjät, joiden seassa matalammat vanhat rakennukset yrittävät säilyttää oman loistonsa. Rakennuksien "sekamelskassa", vanhan ja uuden yhdistämisessä ei aina ole onnistuttu kovin hyvin ainakaan meikäläisin silmin.

Suurin osa väestöstä on kiinalaisperäistä mikä näkyy katukuvassa sekä  rakennuskannassa erityisesti Chinatownin kaupunginosassa. Muita väestöryhmiä edustavat  malaijit, intialaiset sekä suuri joukko muista maista tulleita siirtolaisia. Singaporessa käy myös miljoonia turisteja vuodessa. Shoppailu ja syöminen tuntuu olevan singaporelaisille tärkeitä, koska kaupunki on täynnä isoja ostoskeskuksia ja ruokapaikkoja. Indonesian jälkeen hintataso kaupungissa tuntui korkealta ja hintojen vaihtelua oli laidasta laitaan paikan tason mukaan. Esim. rihkama kellon sai n.2 eurolla kun hienon ostoskeskuksen kelloliikkeessä kalleimmat kellot maksoivat kymmeniä tuhansia euroja. Reppumatkaajan budjetille kaupunki oli kallis paikka, joten pikainen vierailu siellä riitti ainakin tällä kertaa.

Selamat Jalan Indonesia

Kaksi kuukautta Indonesiassa on nyt vietetty, mitä jäi käteen?

Päällimäisenä tulee mieleen iloiset ja ystävälliset ihmiset. "Hello Mister" huudahdus kuului jatkuvasti kadulla kulkiessa ja ihmiset halusivat kanssamme valokuvaan. Kaikki miehet täällä tupakoi ja todella paljon. Se  tuntuu olevan miehisyyden merkki. Ihmiset eivät juurikaan kävele, vaan kadut ovat täynnä mopoja, moottoripyöriä ja skoottereita. Jalkakäytävät ovat onnettomia tai niitä ei ole ollenkaan. Jalkakäytävillä on myös ikäviä isoja sadevesikoloja, monttuja suorastaan, joten varsinkin illalla on syytä katsoa jalkoihin mihin astuu. Joukkoliikenne suuremmissa kaupungeissa hoidettu hyvin pete-peteillä, pienillä pakettiauton kokoisilla "pikkubusseilla", joita on todella runsaasti.

Luonto on erittäin vihreää ja kaunista.  Paljon myös kukkivia pensasistutuksia kaupungeissa katujen varsilla.  Löytyy metsiä, vuoria, merenrantaa, saaria ja peltoja. On suurkaupunkeja sekä pieniä vaatimattomia kyliä. Ilma on lämmintä ja kosteaa, nopeita sadekuuroja silloin tällöin.

Tuli syötyä, varmaan jatkossakin syödään Aasiassa kun ollaan, erittäin paljon riisiä, nuudelia, kalaa sekä kanaa. Banaania söimme mielettömiä määriä, ne täällä kun ovat todella halpoja. Paras "banaanisaalis" 75 kpl hintaan 5000 Rp:tä eli noin 0,42 euroa, tosin pienikokoisia olivat. Kahvi oli pahaa ja Tove siitä luopui Indonesian aikana kokonaan. Katsotaan kauanko "lakko" kestää. Teetä on tullut juotua kyllä senkin edestä.

Miten sattuikaan, että majapaikkamme oli usein moskeijan vieressä. Rukouskutsu kuului kovaäänisestä 5 kertaa vuorokaudessa. Ensimmäinen "herätys" neljän aikoihin aamuyöllä. Toinen lähes yhtä kovaääninen maaseudulla aamuisin olivat kukot, joiden kiekumiseen viimeistään heräsi aamutuimaan, jos oli onnellisesti sattunut nukkumaan rukouskutsun ohi.  Sulawedellä näkyi myös yllättävän paljon kirkkoja.

Ihmisiä jäämme siis kaipaamaan ja valoittavia hymyjä. Muistoissa varmaan säilyy myös aurinkoiset valkohiekkaiset palmurannat kirkasvetisen meren syleilyssä. Tänne haluamme kaikki vielä joskus palata uudelleen.

Sulawesi etelästä pohjoiseen

Etelän Pantai Birasta lähdimme 6.11 eteenpäin Kijangilla Makassariin, jossa lusmuilua päivä ostoskeskuksessa. Illalla lähdimme hyvissä ajoin taksilla bussiasemalle, joka kaupungin laidalla. Juutuimme kolmeksi tunniksi mielettömään ruuhkaan, jotain oli tapahtunut pohjoiseen menevälle tielle ja liikenne seisoi paikallaan tuntitolkulla. Yöbussimme, jonka piti lähteä klo 22 Rantepaohon Tana Torajan alueelle, pääsi lähtemään vasta kello 2 yöllä ja perillä olimme aamulla kymmenen jälkeen. Eipä paljon tullut nukuttua sinä yönä.

Rantepaon pieni kaupunki ei ollut kovin kummoinen paikka, mutta ympäristön kumpuileva erittäin vehreä maasto riisipeltoineen ja pienine kukkuloineen oli todella kaunista seutua. Tana Torajan alueella on aivan omaperäinen kulttuuri ja rakennustyyli Tongkonan "aittoineen". Alueen perinteeseen kuuluu mm. vainajien hautaaminen luoliin veristen Buffalon teurastusseremonian myötä ja vainajille viedään syömistä, juomista ja jopa tupakkaa vielä kuoleman jälkeenkin.

 

Parin päivän päästä matka jatkui, jälleen bussilla, kohti Posoa. Matka kahden vuoriston ylitse upeine maisemineen kesti peräti 13 h ja Posoon saavuimme nälkäisinä ja väsyneinä noin puoli kymmenen illalla, pimeässä ja tihkusateessa. Majapaikkaa ei meinannut löytyä ja pinna oli kireänä itse kullakin. Kun viimein pieni majatalo löytyi, jossa vapaita huoneita, ei voinut olla hymyilemättä nallekuvioisille lakanoille joissa teksti: Cheerful Story of Happy Bear. Aamulla Poso näytti jo aivan toiselta merenrantamajatalon maisema aamupalalla.

 

Matka jatkui pikkuautolla kohti Ampanaa mutkittelevaa merenrantatietä ohittaen pieniä kyliä. Ampanan pienessä kaupungissa, lähinnä kylä, vietimme pari päivää mukavassa hotellissa leväten ja odottaen maanantain laivaa kohti Togian Islands:ia.

 

Kolme suraavaa viikkoa (12.11-3.12) vietimmekin sitten paikallaan Black Marlin Dive Resortissa Kadidirin pienellä saarella (www.blackmarlindive.com). Rauhallista mukavaa rantaelämää; uiden, snorkkeloiden ja aurinkoa ottaen. Rannan korallit ovat mahtavat ja snorkkeloiden pääsi näkemään satoja värikkäitä kaloja, meritähtiä, merisiilejä, simpukoita, rapuja, merikäärmeitä jne. Aivan oma uusi ennenkokematon ihmeellinen maailma avautui. Sasa ja Jyrki kävivät ensimmäisen sukelluskurssinsa (Open Water), joten he pääsivät kokemaan meren jopa 24 m syvyyteen.

 

Muita asiakkaita sukelluskeskuksessa oli 2-12:sta vaihdellen, joten senkinpuolesta rauhallista oloa riitti. Oikeastaan olomme saarella hiukan venyi, koska Gorontaloon menevä laiva ei kulkenutkaan yhtenä viikkona remontin takia ja jäimme "onnellisesti jumiin" paratiisi saarelle. Tosin saarelta pääsee pois vuokra speedboatilla milloin haluaa, mutta hinta on melko kallis verrattuna vuorolaivoihin. Saarella ei ole teitä vain pieniä polkuja "viidakko" metsän halki toiselle puolelle saarta, missä mukavia autiorantoja. Metsässä saimme kokea jännittäviä hetkiä kohdattuamme villisian. Tosin talon koirat pelastivat meidät suoranaiselta yhteentörmäykseltä. Saarella on myös toinen sukelluskeskus sekä vaatimaton paikallinen mökkimajoitus.

 

Henkilökunta Black Marlinissa oli mahtavan rentoa ja seurallista, joten siellä olisi viihtynyt koko perhe pitempäänkin.

Joten haikeiden hyvästijättöjen jälkeen saavuimme tänne Gorontaloon yölaivalla 4.12. Kokemus sinänsä sekin nukkua laivan kuumassa dormitoriopunkassa vieri vieressä paikallisten kanssa.

 

Täältä matka jatkuu loppuviikosta Manadoon, mistä ensi maanantaina 10.12 lento Singaporeen. Toivomme, että vihdoin siellä tai viimeistään Kuala Lumpurissa voimme ladata valokuvia kaikkien nähtäväksi.

 

Jälkihuomautus: Joulu lähestyy ja olisi mukava saada jouluyllätyksiä(esim. Fazerin sininen) osoitteeseen missä olemme 22.12-2.1 välisen ajan: Aldy Hotel Melaka, 27 Jalan Kota, Melaka, Malesia

Saarilta ihmisten ilmoille

Blogin päivitykset tulevat jälkijunassa johtuen hitaista yhteyksistä ja siitä että nettiä ei ihan joka kulmalla ole.Olkaa siis kärsivällisiä.

Borobudurista Pantai Biraan

Borobudur 21.10-22.10

 

Yhden päivän ja yön reissu Yogyakartasta käsin hienolle Borobudurin temppelille. Temppeli on rakennettu 750-850 jKr ja on ehkä tärkeimpiä nähtävyyksiä Indonesiassa. Pyramidimäinen temppeli kohoaa massiivisena ison puiston keskellä ja sen yläosassa on 72 stupaa (kelloa) joiden sisällä on Buddhapatsaita. Kaikkein korkeimmalla huipulla on isoin tyhjä stupa.

 

Turisteja, lähinnä paikallisia, oli temppelillä paljon, jopa tungokseen asti. Paras ja hiljaisin hetki kuvata temppeliä oli heti aamutuimaan kuuden jälkeen. 

 

Bromo tulivuori 23.10-25.10

 

Reissu tulivuorelle vuoristoon oli mitä jännittävin kokemus. Itse matka vuoristoon oli vaivalloinen. Minibussimme hajosi jonnekin maaseudulle ja odottelimme 1,5 h noutokyytiä eteenpäin. Puolimatkanbaarissa lounas ja sitten 3 h paikallisessa linja-autossa. Auto oli täysi ja ahdas, vaaleanpunaisin kukkaverhoin somistettu ja sen tv-ruudussa pyöri paikallisen "Anne Mattilan" karaoke video. Seuraavasta kaupungista meidät haki toinen minibussi kuljettaen perille. Ohitimme matkalla purkausta uhkaavan Kelud tulivuoren ehkä n. 60 km päästä. Perille mukavaan vuoristohotelliin saavuimme vasta puoli 11 illalla 14 h matkustamisen jälkeen. Ehkä hyvä niin, Tove ei osannut pelätä pimeällä mutkaisella vuoristoteillä.

 

Vuoristossa oli yllättävän kylmä. Kalsarit sai ottaa illalla käyttöön ja peiton nukkuessa. Cemoro lawang vuoristokylä oli mukavan hiljainen paikka. Kävelyretki Bromon savuavalle kraaterille oli mieleenpainuva ja maisemat unohtumattoman kauniita. Kraaterin keskusta savusi jatkuvasti valkoista höyryä. Kaukana taustalla tulivuori Semeru tupsautteli mustaa savua aika ajoin. Seuraavana aamuna jeeppiretki näköalavuorelle auringonnousua ja kuumaista maisemaa katsomaan oli yksi matkamme kohokohtia. Semeru tosin pysyi taustalla aamutuimaan hiljaisena. 

 

Pantai Bira etelä Sulawesi 1.11.07

 

Matkasimme tänne useamman päivän ajan. Ensin yksi yö Surabayassa, mistä lentokoneella Sulawedelle Makassarin kaupunkiin. Makassarissa vietimme kaksi yötä. Sasalla kuume sekä vatsaongelmaa ja Santulla jälleen korvatulehdusta. Paikallisesta apteekista sai onneksi amoksisillin kuurin ilman lääkärissä käyntiä. Makassarista tänne Sulaweden eteläkärkeen tulimme paikallisella pikkubussilla Kijangilla.

 

Vietämme täällä aurinkoisella lämpimällä palmurannalla puolitoistaviikkoa lepäillen, uiden ja snorkkeloiden. Olemme majoittuneet erittäin viityisään paikallistyyliseen bampumökkiin aivan meren rantaan pieneen kylään. Pihapiirissä kukot ja kanat käyskentelee pienten mustien tipujensa kanssa. Mukava seurata niiden touhuilua, mutta aamuyöllä tekisi mieli listiä joka ainut kukko, niin kovan kiekumisen ne silloin aloittaa.

 

Mökissämme on muitakin asukkeja, lähinnä yöllä liikkuvia, nimittäin liskoja (Tokay Gecko). Erittäin viehättäviä n. 25-30 cm liskoja (isoin lenkkimakkaran kokoinen), jotka silloin tällöin saattaa nähdä jostain kolosta pilkistävän tai kauhusta jäykistyneenä paikallaan seinällä. Geckot ovat harmittomia jos ne jätetään rauhaan ja ajatellaan, että ne tuovat onnea taloon, mihin asettuvat asumaan. Ja tietty, on mukavaa, kun ne syö talon muut ei niin viehättävät hyönteiset.

Indonesia

Viikon verran  täällä Indonesiassa vierähtänyt. Lentomatka sujui hyvin ja koneenvaihto Hong Kongissa oli helppo. Itse kaupunki oli sumun peitossa, niinpä odottamamme pilvenpiirtäjät jäi näkemättä.

Jakartassa vietimme kolme yötä. Sasa kärsi flunssasta, joten kulutimme aikaa lähinnä hotellissa. Kansallismonumentilla toki pistäydyimme ilman poikia. Suuressa länsimaalaisessa ostoskeskuksessa  McDonalsin hampurilaisateria tuntui varsin kotoisalta, joskin hinta vain 2,20 euroina.

Varsin erinlainen maa tämä on verrattuna Intiaan. Kadut ovat siistiä, leveitä ja paljon puita sekä pensaita. Ihmiset eivät kävele täällä, mikä suuresti ihmetyttää. Jalkakäytävät ovat lähes autioita Intian ihmisvilinän jälkeen. Saa kävellä rauhassa ilman että sinulle yritetään kaupata jotain. Täällä ajetaan mopoilla, moottoripyörillä, busseilla ja autoilla sekä polkupyöräriksoilla. Lehmät ja koirat ovat poissa, kissoja muutamia näkee.   

Yogyakarta, missä nyt olemme, vaikuttaa varsin rauhaliselta kaupungilta. Olemme kuitenkin alueella jossa paljon hotelleita ja pikku ravintoloita. Länsimaalaisia turisteja myös yllättävän paljon liikenteessä. Hintataso on  kalliimpi kuin Intiassa, mutta kuitenkin reilusti halvempi kuin Suomessa. Rahayksikkö tuntuu hirveältä, kun automaatilta kerralla nostaa 2 000 000 Rp (euroina n. 165,-).

Eilen vierailimme Prambanan Temppeleillä, jälleen ilman poikia, koska nyt Santtu puolestaan flunssan kourissa. Temppelit olivat varsin vaikuttavan näköisiä. 

Namasté India

Kaksi kuukautta Intiaa koettu, mitä jäi käteen. Ainakin tämä maa on iso ja näimme siitä vain pienen siivun.

Ihmiset olivat suurimmalta osalta ystävällisiä ja uteliaita. Useamman kerran päivässä sai vastata kysymykseen, mistä olemme ja mitkä ovat nimemme. Meitä puolestaan ihmetytti mm. intialaisten veikeä pään keikutus ja että miehetkin voivat kulkea käsikkäin.

Kaupungit ovat täynnä ihmisiä ja eläimiä, lehmiä sekä koiria. Ilma on saastunutta. Erityisesti Delhissä ilma sisältää raskasmetalleja kaksi keraa sallittua enemmän ja nenää niistäessä paperiin jää musta jälki. Liikenne tuntui kaaosmaiselta ja teiden ylitys hengenvaaralliselta puuhalta.  Kerjäläiset ja kaupustelijat aiheuttivat välillä ahdistusta. Roskaisuus, likaisuus sekä avoviemärit sai toisinaan voimaan pahoin. Omaa wc-paperia opimme heti kuljettamaan mukana ja vessoja löytyi kadulle avoimesta pisuaarista länsimaiseen wc:hen.

Maa on täynnä arvokkaita historiallisia rakennuksia ja paikkoja. Toinen toistaan hienompia palatseja, temppeleitä, moskeijoita, linnoituksia ja patsaita. Maisemat vaihtelevat vihreistä kukkuloista peltojen kautta kuivaan aavikkoon ja merenrannalta vuoristoihin. Monentasoista asumista tienvarren telttakylästä hökkelikujien ja kivitalojen kautta hienoihin rakennuksiin. Se että hökkelitalon katolla saattoi olla lautasanteeni, hieman ihmetytti. Nähtävyyksien pääsymaksut ovat ulkomaalaisilta moninkertaiset verrattuna intialaisiin. Paikoitellen turisteilta otetaan tuotteista ylihintaa tinkimisestä huolimatta.

Tata-tuotemerkkiä näkyi autoista teepusseihin ja puhelimista kaivinkoneisiin. Nokia kännyköitä ihmisillä näytti olevan yllättävän paljon. Naiset pukeutuvat pääosin värikäisiin sareihin  miesten pukeutumisen ollessa länsimaalaisempaa. Intian Idoliksi valittiin matkamme aikana Prashant Tamang ja tv:ssä alkoi pyöriä Tanssii tähtien kanssa.

Intialaiseen mausteiseen ruokaan emme tottuneet. Kaikki muut meistä ,Sasaa lukuunottamatta, sairasti turistiripulin. Muutamia hyviä makuelämyksiä silti jää mieleen mm. Lassi (jugurttimainen makea tai suolainen pirtelö), chai (tosi hyvä

maitotee) sekä chapati ja paratha (hyviä ohuita leipiä).

Kaksi kuukautta Intiaa kerralla tuntuu piisaavan ja kaikki ovat valmiita siirtymään eteenpäin. Lehin vuoristoseutu jäi mm. näkemättä, joten Intiaan varmaan joskus palaamme.

Viimeinen viikko Intiaa

Bharatpurin Keoladeo National Park oli pienoinen pettymys lintujen vähyyden vuoksi. Liekkö väärä ajankohta vierailuun. Lintuja puistossa kun on suurimmillaan vasta joulu-tammikuussa. Lintuja toki näimme, mutta suurintaosaa emme lintukirjan puuttumisen takia tunnistaneet. Peuroja, kilpikonnia ja apinoita näimme myös. Pyöräily pitkin pikkuteitä puistossa oli kuitenkin mukavaa paahtavan auringon alla ja onneksi olimme varanneet runsaasti juomista mukaan.

Agraan meno hieman jännitti viimeaikaisten levottomuuksien takia, mutta ainakin meidän hotellin lähialue oli rauhallista seutua. Tuloiltana alueella oli jokin hindujen juhla mahtavine paraateineen ja äänekästä karnevaalitunnelmaa piisasi monta tuntia. Tovella flunssainen olo ja särkylääkettä kului.

Taj Mahalin hautamuistomerkki oli juuri niin sanoinkuvaamattoman hieno rakennus kuin kuvitella saattaa. Tämän marmorisen mausoleumin rakennutti keisari Shah Jahan vaimonsa Mumtaz Mahalin kunniaksi tämän kuoltua 14.sta lapsesta viimeisen synnytykseen 1631. Hautakammion rakentaminen kesti 12 vuotta.

Perjantai iltana 12.10  tulimme tänne Delhiin takaisin. Viimeiseen Intian junamatkaan kuului illallinen samaan tapaan kuin lentokoneissa kertakäyttöastioineen. Flunssa alkaa helpottaa Tovella, mutta Sasa ja Jyrki ovat nyt sen kourissa. Toivotaan olon hieman helpottuvan huomiseen ja pitkään lentokonematkaan mennessä kun jätämme Intian taakse ja suuntaamme Indonesiaan.